"Salad or soup? - Yes, please!"

Lopullinen matkareittimme. Kuvan numerot ja yöpyömispaikat eivät vastaa todellisuutta.

Yo Bronx! Odotukset ovat zeniitissä kun maailman pääkaupunki ja määränpäämme, New York, lähestyy. Bostonin maisemista siirtyminen Long Islandille päätettiin tehdä kivasti autolautalla. Hinta oli törkeä mutta matka oli sen arvoinen.

Kun saavuimme Manhattanille, oli meillä edessämme matkan kamalin kokemus - ajaminen Manhattanilla. Noin tunnin kärvistelyn jälkeen saimme luovutettua vanhan uskollisen automme minkä jälkeen 26 päivää kestänyt kolaripelkostressi alkoi helpottaa huomattavasti.

Antti oli lesoillut Nykin hienoudella ensimmäisen visiittinsä perusteella koko kuukauden ja nyt oli aika lunastaa odotukset. Kyllähän tämä kaupunki meni reippaasti numero ykköseksi koko matkan paikoista. Ilmari oli tosin eri mieltä ja vannoo edelleen O.C:n ja Mississippin nimeen. Jo pelkkä pakollisten nähtävyyksien kiertely oli kokemuksena varsin antoisa. Museoista käytiin läpi Metropolitan ja Luonnontieteellinen museo. Myös iltaelämään tutustuttiin ja todettiin hyväksi.

Nyt on shoppailut tehty ja lentoa Helsinkiin ollaan odottelemassa. Kateellisten kotiinjääjien uhkakuvien maalailuista huolimatta koko reissu sujui aika täydellisesti. Eero tosin surkutteli extremekokemusten vähyyttä ja olisi mieluusti kokenut eksymisiä sekä auton täydellisiä hajoamisia keskellä aavikkoa.

Parhaat paikat:

Antti - Malibu Beach
Mikko - Kreationismimuseo Kentuckyssä.
Eero - Castroville ja moottoritie middle of nowhere.
Ilmari - O.C. ja Albanyn esikaupunkialue asukkaineen.

Kokemuksista ikimuistoisimmat:

Antti - Leonardo DiCaprion mahdollinen bongaaminen Keskuspuistossa.
Eero - Jäniksen jyrääminen Texasissa ja Hollantilainen.
Mikko - Nukkuminen Yosemiten kansallispuistossa.
Ilmari - Vierailu Wal-Mart(e)issa.

"You guys are from Finland? No way!!!"

Kanadasta palattuamme katsastimme Lake Placidin, vuoden 1980 talviolympialaiskaupungin. Kisat tulivat tunnetuksi USA:n sensaatiomaisesta voitosta ja punakoneen hyytymisestä. Näissä maisemissa myös suomalaiset hyppäsivät kultaa.


Bostonin väliinjättäminen on yhtä suuri virhe kuin vierailu Englannissa ilman Lontoota. Lyhyesti sanottuna kyseessä oli matkan kaikin puolin hienoin kaupunki, jossa kaikki toimi kuin virus. Ensimmäinen ilta meni mukavasti Suomikännin merkeissä kaupungin suurimmassa urheilubaarissa, Jillian'ssissa. Kaikki tarvittava löytyi saman katon alta ja hauskaa oli. Seuraava päivä meni huilaillessa ja Eeron joessa kasteltuja housuja kuivatellessa. Illalla menimme hostelliporukan kanssa irlantilaispubiin nauttimaan tunnelmasta tietokilpailun merkeissä. Murskavoitto oli hyppysissämme, mutta kysymykset olivat lopussa aivan vääriä.


Day 3, pakolliset vierailut maailman parhaissa yliopistoissa. Kun naapurustosta löytyy semmoiset koulut kuten M.I.T. ja Harvard, tunsimme olomme välillä hieman normaalia fiksummiksi. Ihmiset olivatkin koko kaupungissa kauttaaltaan keskitasoa koulutetumman ja sivistyneemmän tuntuisia. Bostonissa oli lähes mahdoton törmätä ns. tuulipukukansaan. Myös ilmainen Soulkonsertti keskellä business districtiä oli varsin tunnelmallinen.

Huomenna suuntaammekin viimeiseen kohteeseen - New Yorkiin. Siitä sitten ensi kerralla.

"This is a very nice moottoritie."

Keskiviikkona olimme vaikean valinnan edessä: Philadelphia Rocky-leffasta tuttuine portaineen vaiko päivän visiitti Kanadaan? Minuutin mietinnän jälkeen käänsimme keulan kohti Ontario-järveä vaahteranlehdet silmissä.

Rajamuodollisuudet hoituivat sutjakasti varsin mukavissa maisemissa Niagaran putouksilla. Ensivaikutelmat olivat hämmentävät - USA:han verrattuna erilaista oli ainoastaan se, että nopeusrajoitukset oli ilmoitettu kotoisasti kilometreissä. Pikaruokakeskittymät, Support our troops -plakaatit ja muut noudattivat samaa kaavaa kuin etelänaapurissa. Missä oli se Kanada, jonka huhuttiin olevan Amerikan eurooppalaistunut isoveli?

Torontoon päästyämme tilanne muuttui: Tämä kaupunki on todennäköisesti yksi maailman parhaimmista asuinkaupungeista, vaikka asukasluku lähenteleekin viittä miljoonaa. Pyörittyämme viimeisen päälle kiillotetussa keskustassa käyden mm. maailman korkeimmassa tornissa CN Towerissa ja Hockey Hall of Famessa, siirryimme laitakaupungille tarkoituksena päästä ulos Torontosta. Myös lähiöt olivat varsin suomalaistyylisiä eli siistejä ja erittäin turvallisen tuntuisia, toisin kuin Amerikan ghetoissa. Ulospääsyssä meni noin tunti ajaessamme samaa korttelia ympäri.


Toinen päivä Kanadassa meni lähinnä sadekeliä ihmetellessä. Vajaa kaksi päivää täällä ei todellakaan riittänyt meille, vaikka mutka matkasuunnitelmassa olikin ehdottomasti yksi reissumme parhaista kokemuksista. Takaisin 'valtoihin ja suuntamat kohti Bostonia...

"Ask not what your country can do for you - ask what you can do for your country."

Kentuckystä siirryimme itään Appalakkien yli kansallispuistotietä pitkin. Jälleen kerran maisemat olivat postikorttimaiset ja peuroja riitti. Vuoriston loputtua tunnelma muuttui selvästi "itärannikkomaiseksi" - Keskilännen kirkkoriveistä ei ollut tietoakaan ja puskuritarrojen perusteella mielipiteet olivat monipuolisempia.


Washington D.C. - Yhdysvaltojen Helsinki. Valmistauduimme päivään kunnolla, sillä kaupungin lukuisia muistomerkkejä, poliittisia nähtävyyksiä ja patsaita ei käydä läpi kovin lyhyessä ajassa. Ennakko-odotukset paikasta olivat kuulopuheiden perusteella varsin hillityt mutta pääkaupunki osoittautuikin varsin upeaksi ja aikaavieväksi vierailukohteeksi.



Turistille keskusta oli täydellinen: kaikki tärkeimmät nähtävyydet Capitolista Lincolnin muistomerkkiin olivat kävelyetäisyydellä toisistaan. Kiintopisteenä toiminut Washingtonin monumentti auttoi suunnistamisessa. Auto kannattaa suosiolla jättää parkkiin, ellei pujottelu hektisessä ja suunnittelemattomassa liikenneviidakossa kiinnosta. Itse olimme vahvasti sitä mieltä, että yksi yö lisää ei olisi ollut pahitteeksi tässä kaupungissa. White Housen edessä norkoiltiin, mutta vapaan maailman johtajaa ei näkynyt.



Eeron kaipaamaa maantieromantiikkaa päästiin kokemaan Pensylvaniassa vanhassa Foster Brookin teollisuuskylässä. Suuret motelliketjut vaihtuivat vanhan mummelin ylläpitämään askeettiseen motelliin, minkä kellokin oli pysähtynyt luultavasti jo 30 vuotta sitten 13 vaille 6:een. Viereisen aamiasbaarin 8 veteeraanipappaa hiljenivät sisään tullessa, mutta puheensorina jatkui entisellään tilatessa tosimiehen aamiasta. Yhden miehistä vielä vilkuilessa epäluuloisena vastapäinen nainen tuijotti häpeilemättä suu auki muukalaista. Teini-ikäinen tytär oli jo näköradiosta nähnyt ulkomaalaisia. Tarjoilija täytti kaksi lautasta vuorella munia, pekonia, pannukakkuja ja perunoita. Viimeisenkin veteraanin saapuessa vakiopaikalleen oli aika jatkaa pohjoiseen.

Palatessa paikalle 30 vuoden kuluttua motellin kello näyttää edelleen 13 vaille 6...

"There are no zip codes in Finland"

Heippa! Kentucky on kohteemme tällä kertaa. Monet ovat varmasti sitä mieltä että Kentuckyssä ei ole mitään nähtävää - kuinka väärässä he ovatkaan. Ensimmäinen päivämme kului Mammoth Cave -luolajärjestelmässä, maailman laajimmassa sellaisessa.

Seuraava päivä oli Mikon päivä. Koko matkan ajan olimme kuulleet häneltä hurmosmaisia puheita Luomiskertomusmuseosta ja nyt oli aika lunastaa odotukset. Florida sai jäädä ensi kerralle tämän paikan takia. Astuimme sisään kädet hiessä ja mieli avoimena...

Museon ideana on siis osoittaa tieteellisin menetelmin ja Raamattuun vedoten kuinka luomiskertomus on teoriana evoluutiota oikeaoppisempi. Kohokohtia olivat mm. Aatamin ja Eevan kylvyt vesiputouksessa dinosaurusten kanssa ja vedenpaisumuksen fysikaaliset syyt. Myös evoluutio-opetuksen yhteys toiseen maailmansotaan kävi selväksi dokumenteista. Dinosaurusten sukupuuttoakaan ei pidetty aivan absoluuttisena tosiasiana, koska Nooan arkkiin nämä kumminkin aikoinaan otettiin. Lyhyesti sanottuna museo oli täydellinen kiteytys Amerikan raamattuvyöhykkeen övereimmästä hihhulimeiningistä.




Mikon päivä sai täydellisen lopun elokuvaillan myötä. Transformers oli täydellisyyttä hipova teos nykyajan sankaruudesta, rakkaudesta ja yhteen hiileen puhaltamisesta. Eero ei korkeakulttuurista välittänyt ja menetti ison osan aitoa americanaa. Huomenna itärannikko alkaa olemaan jälleen askelta lähempänä...

"I've been to the mountaintop"

Pohjoiseen mennään mutta syvä etelä jatkuu yhä! Tarkastusvuorossa Memphis, tuo 60-luvun ihmisoikeustaistelujen ja rockhistorian keskus. Mm. Johnny Cash, Jerry Lee Lewis, Isaac Hayes ja itse Kuningas ovat kaikki vaikuttaneet koko maailman muusiikinkuunteluun täältä käsin.

Aamu aloitettiin National Human Rights Museumista, joka on rakennettu pastori Martin Luther King Jr:n viimeisen puheenpitopaikan ympärille. Suurin osa museon historianopetuksesta oli jo entuudestaan tuttua meille Spike Leen elokuvista ja muusta mediasta, mutta opimme myös paljon uutta rodullisen tasa-arvotaistelun tapahtumista. I am a man! Lähdimme parantamaan maailmaa paikalliseen dineriin muhkean brunssin ääreen. Eeroa luultiin siellä rock-tähdeksi, mutta joutui valitettavasti jättämään tytöt ilman nimmareita. Kusi nousi kumminkin loppumatkaksi päähän, King in the castle! King in the castle!



Little less conversation, little more action please! Memphisistä ei voi puhua ilman mainintaa Gracelandista, Elviksen kodista ja viimeisestä leposijasta. Tuhansien muiden fanien tavoin mekin kävimme osoittamassa kunnioituksemme hänen kotinsa portilla. Elvis has left the building ja niin mekin olemme lähteneet Memphisistä kohti Nashvilleä.


- Antti

Deep South: Part Deux

Pikkulauantai Austinissa nostatti bilefiilikset korkealle. Löysimme hyvätasoisen nuorten menomestan, missä pääsimme näyttämään loistavaa taituruuttamme tanssilattialla jenkkimimmien heiluttaessa äässiä poikien välissä. Ilta oli onnistunut ja matkaa oli taas aamulla mukava jatkaa eteenpäin.

Seurueen tavoite on taas välttää viimeiseen asti Interstate-moottoriteitä, mitä voi suositella muillekin autoilijoille. Ajonopeudet pikkuteillä ovat lähes yhtä kovat kuin suurilla väylillä, mutta liikennettä ei ole nimeksikään ja maisemat ovat huikeat.

Risti merkkaa kohtaa, jossa ensimmäinen luoti osui JFK:hon.

Ensimmäinen pysähdys Lonely Planetin suosittelemassa Fort Worthin länkkärikylässä on pettymys. Paikka on yhtä aito kuin makkaraperunat Kanariansaarilla ja kaupungin mollaamisen jälkeen siirrymme nopeasti Dallasin ydinkeskustaan. Käymme ihmettelemässä Kennedyn surmapaikkaa jonka jälkeen etsitään legendaarista iD Softwaren päämajaa. Eero siirtyy siksi ajaksi paikalliseen urheilubaariin ja toivottaa nörteille mukavaa päivän jatkoa.

Aamulla karistamme Texasin pölyt vaatteistamme ja ajamme Katrinan löylyttämään Lousianaan. Pohjoisen metsämaisemat ja öljyrahoilla rakennetut huvilat hivelevät silmää , vaikka teiden varsilla lojuu lukuisia nukkumaan jääneitä Turreja ja Musteja, jotka ovat siirtyneet paremmille metsästysmaille.



Mississippin puolella maisemat vaihtuvat täysin. Jos luuli Texasin olevan junttien takapajula erehtyi täysin. Vatsa kurnii, mutta 99 %:sti värillisessä slummiutuneessa Greenvillessä autoa ei uskalla jättää parkkiin ja jäämme nälkäisiksi. Rikkaammista ajoista muistuttaa Mississippillä kelluvat lähes tyhjät casinolaivat. Maileittain maissi- ja puuvillapeltoja, ränsistyneitä maatiloja ja pikkukyliä autioine bensa-asemineen ja kahviloineen.
Kuollut mesta. Päädymme päivittämään blogia Arkansasin puolelle.

-eero

Ridin' through the danger zone - Texas

Don't mess with Texas! Ensikosketus virkavaltaan koettiin Del Rion rajakaupungin rajavartioston pisteellä, missä meidät tarkastettiin piilotettujen huumeiden ja meksikolaisten maahanmuuttajien varalta. Saimme tilanteeseen hieman jännitystä ajamalla ensin tarkastuspisteen läpi stopmerkinnästä huolimatta ja vielä sen lisäksi pitämällä avonaisia oluttölkkejä takapenkillä, mikä oli tässä osavaltiossa vankilarangaistuksen uhalla kiellettyä. Rajavartija oli tiukka - tiukka mutta reilu. Pääsimme jatkamaan matkaa tällä kertaa ilman seuraamuksia.

Nyt voidaan sanoa meidän olevan matkamme puolivälissä. Näytämme ylläolevassa kuvassa tähänastisen reittimme. Kuten näkyy, etelässä mennään ja kelit ovat sen mukaiset. Tiistai-iltana saavuimme Austiniin, Texasin pääkaupunkiin. Tätä varsin pientä paikkaa ollaan kutsuttu usein helmeksi keskellä persettä ja sen kuvan mekin saimme. Ihmiset eivät vaikuta täällä yhtään Texasilaisilta, mitä se nyt tarkoittaakaan. Koska naamaa pitkin valuva hiki ei ole nykyään kovin coolia, seuraava ilmansuuntamme on pohjoinen.